SURFACE OF THE EARTH - Interference

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Fusetron,  1997

●

Uuden-Seelannin legendaarista free improv dronea. Tosin en tiedä kuinka free improv ollut, ja kuinka paljon on edetty etukäteen suunnitelluilla ohjeistuksilla, mutta eipä sillä nyt käytännön kannalta ole tässä merkitystä, varsinkaan kuuntelussa. Muutenkin vähän ikävä, jos ajautuu miettimään kuuntelussa äänityksen teknisiä ja strategisia puolia... mutta eihän sitä voi aina välttääkään - ihmismieli kun helposti hieman ajelehtii pienelläkin aikavälillä. Eikä tässä tosiaan pitäisi ainakaan olla kyse mistään buddhalaisesta meditaatioseremoniasta - vaik toiminnee se tarvittaessa sellaisenakin.

Interference on bändin toinen pitkäsoitto, julkaistu ja äänitetty 1-2 vuotta ensimmäisen albumin jälkeen, vuosina 1995-1996. Samoilla linjoilla tässä mennään, ei ole mitään uutta varsinaisesti keksitty. Eka albumi on noussut klassikkoasemaan alan piireissä, ja kyllä tämä kakkonenkin kelpaa varmasti fanittavien hyllyyn tai vähintään korville. Eka tuli CD:nä aikoinaan myytyä (osana mittavaa "kaikki pois" kampanjaa), mutta tämä nyt tuli onneksi omistukseen parisen vuotta sitten vaihtokaupan myötä.

Uuttakin materiaalia bändiltä tulossa, muistaakseni Discreet Musicin toimesta (tai samojen tekijöiden muulta lafkalta), ellen sitten ihan väärin muista. Sinkusta tais olla kyse.

**

Tämä juttu julkaistu aiemmin Instagramissa, 24.7.2025

DORAMAAR - Terra Incognita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Fusetron, 1996

● 

Uuden-Seelannin free noise musiikkia kahden pitkän biisin mittaisena. Kyseessä on trio, ja kaikki jäsenet naisia. Ehkä se pitää erikseen mainita, koska se on kuitenkin harvinaisempaa näillä markkinoilla, että näin on. Musiikillisesti ja taiteellisesti sillä ei tuskin mitään väliä ole, ellei sitten haluta alkaa nysväämään nysväyksen vuoksi (joillekin sekin on pakkomielle).

Albumin nimi tarkoittaa 'tuntematon maa' - ja kun tuota A puolen biisiä kuuntelee, niin sopii kyllä hyvin siihen fiilikseen minkä siitä eilen kuuntelulla sain. Ajattelin nimittäin, että on melko Tangerine Dreamin Alpha Centaurin mieleen tuovaa ääntelyä... mutta maanläheisempänä versiona. B puolen kappaleessa rönsyilevämpää free rock ääntelyä (ohessa näyte), mikä kallellaan jonnekin sinne The Dead C:n viitoittamalle alueelle, tosin sille puolen aluetta missä ei lauleskella ja yritetä seurata pop-kaavaa.

Todella hyvä levy se tämäkin. Bändiltä on julkaistu myös toinenkin albumi, vuotta tätä aiemmin, legendaarisella Corpus Hermeticum lafkallan (jota siis pyöritti Bruce Russell The Dead C:stä). Se on vielä hankkimatta, mutta tulee kyllä hankituksi jos vastaan kävelee sopivalla hintalapulla.

Doramaarin jäsenistä ehkä tunnetuin; Kim Pieters, on tuttu myös sellaisista bändeistä kuin Flies Inside The Sun, Sleep (NZ), Rain ja Dadamah. Eli melkoista menoa siinä kerrakseen!

**

Juttu julkaistu alunperin Instagramissa, 25.7.2025 

VARROPAS - s/t

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Ikuisuus / Hyster Tapes, 2013

●  

Kotimaista kokeellista musisointia päälle 10 vuoden takaa (äänitetty jo 2011). Tekijöinä tunnetut vaihtoehtoaktiivit ja monessa liemessä keitetyt Juuso Paaso ja Samuli Kytö. Tunnettuja (ja tuntemattomia) monelaisista musiikkiprojekteistaan täällä härmänmailla jo päälle 20 vuoden ajan. Varropas itsessään ei näytä olevan olleen aktiivinen sitten 2018 vuoden Rakuuna kasettijulkaisun - mutta ehkä vielä joskus jotain, saas nährä!

Kaksi pitkää biisiä. Krautahtavaa kotikutoista improilua jossa luuppimasiina hoitaa äänien kasailua suuressa määrin, eikä ole ollenkaan kiire yhdestä asiasta toiseen. Jumitellaan niin, että riittää jälkipolvillekin. A puolella jokseenkin new agemaisempaa ambient aaltoilua, ja B puolella dubahtavampaa. Soundillesi mukavan rosoista ja hyvässä sovussa tyylillisesti kansien kanssa. Ei mitään erikoista pröystäilyä taikka pursuavia väripommeja - pysyen kuitenkin valon ja keveyden puolella. Kuuntelee ihan mielellään ja vois kaivaa soitettavaksi useamminkin. 

**

Tämä juttu julkaistu alunperin Instragamissa, 29.7.2025

KERÄNEN, SLOGAN MOTTO, JUHO TOIVONEN - Glada Campare Tour `23

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasetti, Akti Records, 2023

●

Neljän keikan mittaista "Glada Campare" Ruotsinkiertuetta varten koottu kasetti, jossa kullakin esiintyjällä yksi esitys. Toisella puolen kasettia on sama hoito uusiksi, eli ei tarvitse kelailla (paitsi päässään). 

Slogan Motto on itselleni entuudestaan tuntematon. Discogsissakaan ei näy tämän julkaisun lisäksi muuta - mutta jostain ovat tämän kaverin keksineet ottaa mukaan. Ja mikäs siinä! Alussa hiljaista suhinaa ja surinaa, jossa kuuntelija joutuu ihmettelemään huolestuneesti dubbauslaatua, mutta juuri kun mieli alkaa tottumaan "vähemmän tuotettuun", ampaiseekin kappaleen toinen osio, tai itse varsinainen kappale esiin ja jo alkaa punaiset valotkin kasettinauhurissa vilkkumaan. Mutta suht rauhallista maalailevaa soundia tässä kappaleessa kuitenkin, eikä mitään jyystöä. Särähtäviä poksahduksia sentään lisukkeena.

Jyystömpää soundia esittää sitten Keränen, joka jo tuttu varmasti monelle joka on sattunut suomalaista kokeellista musiikkia ja melua vähääkään enemmän ihmettelemään. Nimi on varmaan tullut vastaan, tai olet olettavasti nähnyt jossain muussa kontekstissa? Ehkä ex-duunikaverillasi oli sama nimi, vai olitkohan koskaan edes duunissa? Saattaa olla opiskeluajoiltakin. Tiedäpä sitä, mutta tälläistäkin kysymys-ja ihmetystulvaa voi tulla esiin tätä kyseistä kappaletta kuunnellessa (jaa kelle?). "Den Rödä Öknen" on kappaleen nimi, josta sanakirja antaa suomennokseksi "Punainen autiomaa" (tai aavikko tai erämää). Eli ei siinä ihmettelyt ainakaan vähene. Samaan aikaan elektroninen abstrakti surina pyörii korvien välissä ja toki siellä korvassa itsessäänkin. Kappaleen myrskyisämpi surinavaihe lopulta päättyy ja tilalle saadaan minimalistisempaa dronea, jossa Eliane Radiguemaista mystistä vetovoimaa. Tummaa muttei pimeää, ehkä auringonlaskun aikaan ja sen jälkimaisemissa. 

Viimeisenä esityksenä kasetilla on Juho Toivosen "Solanas". Juho on viime vuosina ollut todella aktiivinen Suomen kokeellisen musiikin scenessä, ja soolomatskujensakin lisäksi näppinsä mukana erilaisissa touhuissa, joista erityismaininnan voisi saada tämänkin kasetin julkaissut lafkansa Akti Records. "Solanas" on enigmaattinen hitaasti etenevä esitys, mikä perustuu tummahkolle humisevalle alustalle ja sen päälle soiville kaikuisille perkussioille. Välillä suhistaan ja annetaan tuulenkin tulla mukaan. Musiikki kuullostaa siltä kuin se olisi tehty jossain maanalaisessa temppelissä tuhansia vuosia sitten, tai jos ei aivan niin, niin ainakin tekijän kanavoimana tuota samaista mystistä hengen energiaa "tuolta jostain". 

Kun ottaa huomioon, että kappaleen nimi viittaa Valerie Solanasiin (naiseen SCUM-manifestin takana), ei voida ehkä leijuskella pitkään visioissa maanalaisista temppeleistä - vaikka toki tarpeeksi vilkkaalla ja luovalla mielikuvituksella voimme toki yhdistää mitä vain (ja senhän me toki teemme). Ehkäpä Solanasin visiot eivät olleetkaan hänen visioitaan, vaan kaikuja kaukaisilta ajoilta, jotka ovat jääneet maanpäälle hengittelemään eri hahmojen kautta, osana suurempaa kokonaisuutta ja hallintaa. Tätä ajatellessa kappaleen uhkaava tummuus alkaa nousta ymmärrykseen. 

PASSED FUTURIST - s/t

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasetti, Akti Records, 2023

●

Suomalaisen free rock duon ensimmäinen julkaisu, 75 kappaleen kasettipainoksena - mikä toki jo loppuunmyyty tätä kirjoitellessa, koska vähän myöhässähän tässä ollaan... tai siis musiikkihan on ikuista, mutta ajankohtaisuus häilyväistä tiedotusten suhteen tms? Ota nyt selvää; tässä kun nyt rokki pauhaa ja kovaa. Kauaa ei nimittäin nämä jampat odottele, kun aloittavat vyörytyksensä. 

Mukavan rosoinen soundi, ei mitenkään studiossa kauniisti sliipattu, eikä toisaalta mikään rupimössökään. Rummut leijailevat ilmavasti, mutta osaavat myös tykittää, ja kitara siinä seilailee taidokkaasti mukana. Ensimmäinen kappale "Pedestrian Street Hustle" on takana ja erinomaisesti tultu esiin. 

Toisessa kappaleessa "Droning In" lähdetään liikkeelle hillitymmin ja hitaasti maalaillen. Vedetään henkeä alun rymistyksen jälkeen. Kolmannessa jaa viimeisessä kappaleessa "Lost Naturist" lähdetään kakkosen viitoittamalta tauolta kasvamaan hitaasti tuoden mukaan aloituskappaleen leijuvuutta. Ei ole kiire ja on aikaa nautiskella. Kitara soi kauniisti ja rummut tapailee mukana, eikä jätä yksin. Osataan hiljentyä ja keskittyä ääneen ja tutkia sen eri osia menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Sieltä ampaistaan vielä vauhtiin ja palaillaan kasetin alun maisemiin, ekstaattiseen rock'n'roll unelmaan, jossa pullamössöt lentää korvista seinille! Se ei kestä pitkään, mutta tarpeeksi. Kanava on avattu. 

Lopussa kuuluu vielä taputusta, ja aiemmin oli jotain hölinääkin. Taputtaisin minäkin, mutta hölinää en tämän aikana harrastaisi. Erinomainen debyyttijulkaisu, mikä jättää odottamaan jatkoa. Jos vaan jaksavat ja pystyvät jatkamaan (kuten toivoa saattaa), saanemme kuulla vielä paljonkin hyvää tältä bändiltä. B-puolella on muuten tuo sama hoito uusiksi.

MOGAO - Tri​-​K​à​ya

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasetti, Satatuhatta, 2024

●

Kummallisesti alkaa kasetti, kun ääntä alkaa tulemaan ja sieltä erottaa buddhalaismunkkien lauleskelua ja samalla kuullostaa siltä kuin olisi pesässä viallinen nauha, eli ns. vouvausta. Mutta taustalla on muutakin ääntä mikä ei harjoita tuota samaa, eli ajatus päässä ikäänkuin rauhoittuu ja ajattelee tuon olevan juuri niin kuin on tarkoitettukin. Vouvaus on rytmitetty siten ettei se ole liian motorista, ja se ehkä auttaa pääsemään yli mahdollisesta painajais-ajatuksesta, jossa kasetin nauha solmiutuu nauhuriin ja tuhoaa koko toosan (ja jatko-osassa toosa saattaa vielä alkaa savuamaan ja käynnistämään palohälyttimet). Ehkä tässä munkkien mantrat tasottelee tilannetta myös, tai ehkä ei. Säröisempää rutinaakin saadaan mukaan soppaan, mutta se pysyy suht malitillisena ja ikäänkuin taustalla hieman kasvaen loppua kohti. 

Eli varsin erikoinen puolikas tämä, kun odotti harshia tykitystä... ja saikin sitten jotain vähän muuta. Toisella puolella sitten päästään ehkä sinne odotusten maille, eli alkaa jo kolisemaan romut ja säröt ja rutinat raskaammalla otteella. Ei mitään vauhkoamista kylläkään. Raskaus väistyy akustisemmaksi ja tietyllä tavalla iisimmäksi - eli ei ainakaan hyöki punaisena myrskymaisema, vaan ollaan ikäänkuin vanhan soutuveneen kyydissä auringonlaskun jälkilöylyissä. Etsiskellään ja ihmetellään, että täälläköhän se merirosvojen aarre mahtoi olla, vai liekö isoisän setä tehnyt sittenkin arviointivirheen karttaa raapustellessaan. Aarretta ei löydetä, mutta rannalle päästään ja alkaa olla jo pimeä. Paras mennä takaisin mökkiin ja laittaa ovet säppiin, on nääs erikoisia tuulia nyt puhaltamassa ja ovat jotkut puhuneet aaveistakin näillä main. 

Erikoisesti toteutettu albumi, mikä jättää varmasti tulkinnanvaraa. Tarinatkin saattavat muuttua kuuntelukertojen myötä, ja ehkä se aarrekin vielä löytyy... ellei se sitten jopa ole se mystinen aavemainen fiilis jonka kantaa mökkiinsä mukanaan. Mitä mökissä sitten tapahtuu on toinen asia. 

Albumin kantta kun katselee, niin siinä meille hymyilee lasinen buddhapatsas (tai pikemminkin sen pää. Eli tässäkö lopulta onkin avain aarteeseen? Mitä pyörii lasisen buddhapään sisällä ja sen takana? Mitä tarkoittaa Tri​-​K​à​ya?

100 kpl:n painos oli hetkessä myyty julkaisijalta, mutta kyllä tätä varmaan vielä jakelijoilta löytää myöhemminkin.

VCOBT & UND - Collaboration

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, They Broke My TV-Production / Blame the Victim, 2021

●

 

Melko vähälle huomiolle jäänyt julkaisu tämä, eikä ole itse julkaisijatkaan tästä pahemmin ääntä pidelleet, tai jos ovat, olen ollut muualla, mikä sekin hyvin todennäköistä. UND tai U.N.D tai Unseen Noise Death on nimenä ollut tuttu jo parinkymmenen vuoden takaa, mutten ole tainut siihen koskaan aiemmin tutustua, vaikka tekijänä onki Jonte Ekman, jonka kanssa joskus aikoinaan tuli oltua yhteydessä; ainakin YesMeansYes orkesteriin liittyen (levytilauksia, haastattelu taannoiseen zineeni yms). VCOBT on itselleni täysin entuudestaan tuntematon.

Musiikki tällä levyllä on pikemminkin äänitaidetta, tai melua kuin mitään yleisesti musiikiksi määriteltyä. Ei melodioita ja rytmejä - tai niinhän sitä voisi helposti sanoa. Myös näinkin abstraktiin äänimaisemaan ne on kätkettynä, eli jos todella haluaa niitä etsiä niin kyllä löytää, mutta ne näyttäytyy enemmänkin mikroskooppisena. Onko niiden löytämisestä sitten mitään iloa tai hyötyä, se on kunkin oma asian - eikä se oikeastaan tässä nyt liity tämän levyn arvioimiseen. Muutenkin nämä kirjoittelut lähtevät helposti lapasesta vähän minne sattuu, mutta suht asian vierellä kuitenkin pyritään jossain määrin pysymään.

Noise kategoriaan tämän siis helposti heittää, mutta mitään armotonta harsh vyörytystä tässä ei ole kuin korkeintaan elementteinä. Feedbackiä, särötettyä raapimista ja kolinaa, huminaa ja taajuuksien aaltoilua, surinaa - sitä kyllä riittää. Industriaalia äänimaisemaa, mutta ei kylmällä konemaisella tavalla, vaan ihan improvisoimalla soittaen. Ihmisen kosketus ja soittaminen kuuluu, ja mielestäni juuri tämä tekeekin tästä erinomaisen levyn. Soittotapa on hillittyä ja hidasta. Äänet tuntuvat hallituilta ja eikä missään vaiheessa lähdetä varsinaisesti revittelemään. Hitaus hidastaa myös kuulijan tajuntaa ja pistää syventymään arkitajunnan ulkopuolelle, ehkä vain mykistääkseen sen, mutta myös tarjoten uutta näkymää. Visuaalisesti voidaan ehkä pyöriä karuimmissa kuvissa, tai vähintään siellä missä ihmisiä ei ole - mutta ei tämä mitään apokalyptistä hulluutta tarjoa. Joissain määrin tulee soitannollisesti mieleen jopa A Handful of Dust, legendaarinen free improvisaatio ryhmä Uudesta-Seelannista, mikä ainakin omalla kohdallani on hieno saavutus. Ei siten, että tämä kuullostaisi juuri siltä, sillä on tässä aivan omaa lähestymistäkin. Abstraktia melua on maailmalla toki julkaistu valtavan paljon, mutta juuri tämäntyylisiä levyjä ei ole muuten tullut vastaan, tuo AHoD nyt ainoana mielessä (ja sekin enemmän rock). 

Kannet kertoo levyn olevan äänitetty livenä 2017-2021. Kenties sitä on miksattu jälkikäteen tai hieman editoitu, en tiedä, mutta lopputulos on kuitenkin siisti ja hienosti koottu. Kappaleita ei ole nimetty, vaan ovat vain simppelisti merkattu A ja B puoliksi. Ainoaksi viitteeksi johonkin teemaan jää epätarkka kansikuva valaistulla pimellä rakennuksen pihalla, jossa jalanjäljet lumessa, sekä takakannen kuva rappukäytävästä. En ole löytänyt näille ja musiikille omassa päässäni järjellistä tai edes järjetöntä yhteyttä, mutta siinä ne nyt ovat, dadaa tai ei.

Suosittelen tutustumaan. 100kpl:n painos.

MARJA AHTI - Still Lives

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Students of Decay, 2021

●

Tämän hankkimisessa meni jopa niin pitkään, että oli keretty tehdä toinen painos. Mutta onneksi se tehtiin. Joskus hitaudesta sakotetaan ja saa etsiä etsimäänsä kalliilla. Toisinaan on mysteeri miksi jotkin asiat menevät kaupaksi niin ripeästi, kun toisille menee vuosia samassa erässä. Mutta - Marja on toki jaksanut käydä eri maissa esittämässä musiikkiaan ja saanut hyvin alan lehdistöä ja muuta mediaa mukaan tähän touhuun. Kysyntää siis riittää, tällaisellekin pop-musiikista kaukana olevalle äänitaiteelle, ja se on toki positiivista.

Levy on jaettu kahdeksaan nimettyyn kappaleeseen, mutta toisistaan irrallisia nämä ei ole. Omiin korviini tässä on tarina, kuin runollinen elokuva, jossa siirrytään kohtauksista toisiin. Mitenkään lineaarinen tarina ei ole, vaan tässä kamera liikkuu unenomaisissa kuvissa, jossa ei varsinaisesti näy alkua tai loppua. Jokainen hetki voi olla alku tai loppu, tai olla olematta. Näitä asioita ei toki tarvitse kuullessa miettiä, mutta tässä hengessä nämä äänet kulkevat.

Levyä on huolella rakenneltu. Kenttä-äänityksiä ja elektronisia surinoita, ja yhteen liiteltynä. On usein vaikea sanoa onko kyseessä kumpaa, vai liekö kaiken aikaa molempia. Myös akustisia soitettuja ääniä saattaa olla seassa - mutta näitä ei ole kansiinkaan eritelty, eikä näistä ole haluttu mitään mainita. Eihän musiikinkuuntelun kuulu ollakaan arvuutteluleikkiä sillä, että mistä ääni on peräisin, ja että mitä vahvistinta ja mikseriä on milloin missäkin kohtaa käytetty. Joillekin se ehkä sitä on, toki, mutta kyllä tällä levyllä päähuomio kiinnittyy varmasti tuotannolliseen puoleen ja siitä eskaloituvaan visioon unimaailmassa (ja sitä kautta mielessä, tajunnassa ylipäätään).

Todella yksityiskohtaisia kohtauksia, käänneltynä ja väänneltynä tarpeeksi kauan jotta mikään ei olisi valmiiksi pureskellun kuulloista. Ryppyjä ja naarmuja on paikoin, mutta nekin on järjestelty siten, että niissä paistaa niiden kauneus. Tunnelmaltaan levy on maltillinen, mutta koko ajan on ilmassa myös tietynlaista odottavaa "uhkaa". Tämä lainausmerkeissä siksi, että kyse on pehmeästä virrasta mikä ei ole varsinaista pelkoa, vaan pikemminkin siitä johtuvaa, että kaiken aikaa on niin aistit auki ja varuillaan uusien yllättävien tapahtumien/äänien suhteen. Mitä sitten tapahtuu? Toisinaan kuuntelemme hiljaa, aivan hiljaa ja hetken päästä soi jo kellot kovaa. Ympäristökin muuttuu, ja kaikki tapahtuu nopeasti ja siihen on vain sulauduttava mukaan, oli se sitten pimeää tai vaaleaa, kylmää taikka lämmintä. Tätä kautta pääsee varmasti siis keskittyneeseen tilaan (jos tohtii siis kuunnella). Mitään suoranaista mantraa ei tarjota, mutta keho elää varmasti mukana tätä kuunnellessa.

Varsinaisesta musiikin soittamisesta ei tässä ole tässä kyse. Pikemminkin tämä on eri äänistä rakennettua kokonaisuutta (jos se ei jo tullut tuosta aiemmin ilmi). Vaikka maltillisesti edetään suuremmalla aallolla, niin jatkuvasti tässä kyllä jotain tapahtuu ja siirrytään tarkastamaan eri paikkoja samasta kohtauksesta, tai jostain siitä läheltä. Voi ollakin, että kaikki levyn tapahtumat ovatkin jossain verrattain pienessä tilassa, jota vain tarkastellaan mahdollisimman monesta eri kohtaa, ja erilaisten linssien läpi. Useamman kerran tulee mieleen, että tässä oleskellaan jossain luostarimiljöössä.

Tämä on samalla mielensä tai itsensä haastamista uudelle ja syventymistä elämän kuvien äärelle. Ne heijastuvat jokaisessa omanlaisinaan, kenties jopa pelottavina tai vaikeina asioina, mutta hyvin se pitää hereillä ja herättelee muuten nukkumassa olevia alueita. Uusi sivu alkaa usein jo ennenkuin edellinen on kerennyt edes päättyä.

kansitaide: Mikko Kuorinki

TOMUTONTTU - Hoshi

 

Kasetti, Joteskii Groteskii, 2022

●

Jan Anderzénin sooloprojekti jaksaa yhä hengittää ja olla kiinnostava ja kuunneltava vuodesta toiseen. Paljon on tullut muutosta vuosien varrella, mutta sulavasti siirtyen. Samplereitä ja syntikoita on käytetty paljon, ja kenties näillä vehkeillä tämä onkin enimmäkseen tehty ja tuotettu. Digitaalista laitteistoa myös hyödynnetty ja nauhasuhinoista lopullisesti luovuttu. Mukana muutamilla kappaleilla on myös vierailevia artisteja, joista itselleni entuudestaan tuttu on uusi-seelantilainen Kraus.

Yhä tätä voi luonnehtia kokeelliseksi, psykedeeliseksi ja elektroniseksi, mutta musiikillisia elementtejä on monesta eri lajeista. On new agemaista kaunistelua ja kristallinkimalletta, progemaisia nytkähtelyjä ja sävelkaaria, freejazzimaista vapaata leijumista, folkhenkistä pehmeää tunnelmointia, sekä Musique Concréten kollaasimaista palojen yhdistelyä. Varmasti siinä on paljon muutakin, ja muutenkin tälläinen tyylilajien esiinvetäminen tähän on vähän niin ja näin, mutta kyllä noilla jo jonkinlaista kuvaa albumin äänimaailmasta saa. Paras on tietenkin tutustua itse ja vetää omat johtopäätöksensä.

Vaikka tässä paljon onkin kaikenlaista ja välillä sekaisinkin, niin yleisilmeeltään Hoshi on melko loungemainen. Suht helppoa kuunneltavaa, ja sopii varmasti hyvin myös taustamusiikiksi futuristiseen kulttuurikahvilaan, jossa Juhla Mokkaa on pyydettävä tiskin alta (useampaan kertaan) - etuosaston kun ovat vallanneet uuden sukupolven juomat ja purtavat. Auringonvalo paistaa sisään erivärisisten ikkunoiden läpi ja heijastelevat lasisiin koristeisiin joista se heijastuu uudelleen eri pinnoille ja soljuu siinä missä tuuli keinuttaa ulkona olevia puita valon eteen ja pois. Säkkituoleilla lojuu joukko mieleltään kirjavia ihmisiä, toiset ovat päätyneet klassisesti pöytien ääreen keskustelemaan ja nauttimaan talon antimista, kun on vielä heitäkin joille ei ehkä maistu musiikin lisäksi muu kuin seinille ripustetut abstraktit maalaukset. Näissä jälkimmäisissä on jotain keväisän ja kesäisän mystistä, aivan kuin itse tässä musiikissakin.

Mikä lie merkitys albumin nimellä Hoshi. Muistelin nähneeni samannimisen elokuvan koirasta, mutta se olikin Hachi. Wikipedia käynnin jälkeen ymmärrän sanan olevan japania ja tarkoittavan tähteä, ja voi se tarkoittaa myös buddhalaista pappia/munkkia. Lisäksi on lista Hoshi nimisiä julkkiksia, sekä fiktiivisiä hahmoja. Tomutontun Bandcamp sivulla tosin tarjotaan vaihtoehtoa, että Hoshi olisi itseasiassa lyhenne jostain lauseista, joita on tarjottu niitäkin useampia, ja nekin kenties vain esimerkkejä mahdollisuuksista. Paljon on valinnanvaraa ja kuulija napatkoon sieltä oman oraakkelinsa jatkotutkimuksia varten. 

LAUHKEAT LAMPAAT - Amis & Amish

  

 

Kasetti, Peipon Ääni ja Yrtti, 2008

●

Tolvin veljekset Jaakko ja Antti minimalistisessa dronemaailmassa. Kumpikin soittaa soolona yhden pitkän kappaleen, siten, että Jaakon puoli on Amis ja Antin Amish - ja se näkyy myös kannen kuvista. Musiikista itsestään ei välttämättä välity amis taikka amish jutut, vaikka kovasti kannella ainakin pyritään sinne päin kuulijaa tuuppimaan, mutta ehkä vain hieman härnäten - kenties syystä ettei haluta olla liian vakavia. Kontrasti tuntuu alkuun räikeältä, mutta tasapainottunee, kun tarpeeksi antaa äänen sulattaa aivoja.

Kummatkin kasetin puolet ovat sikäli samanlaisia, että molemmista välittyy La Monte Young  ja Phill Niblock tyylinen neverending drone estetiikka - tosin nämä Lauhkeiden Lampaiden versiot ovat suht lyhyitä heidän töihinsä verrattuna, eli jotakuinkin 10 minuutin luokkaa per puoli. Jaakon Amis on tehty kahdella viuluraidalla ja Antin Amish huuliharpulla ja ihmisäänellä. Kokonaissoundi on mukavan rosoinen eikä turhia digitaalisesti kaunisteltu (saattaa johtua osittain myös kasettiformaatista), mutta silti siistiä ja kaunista. Leijuvaa unenomaista, meditatiivista ja rauhoittavaa.

Kasetti on julkaistu 7" kokoisella kannella, ja julkaisun Discogs sivulta löytyy vielä Notes-osastolta teksti: "cheap, deep and sheep" - mikä saattanee kertoa jotain. Uusintajulkaisukin voisi olla paikallaan.