MARJA AHTI - Still Lives
LP, Students of Decay, 2021
●
Tämän hankkimisessa meni jopa niin pitkään, että oli keretty tehdä toinen painos. Mutta onneksi se tehtiin. Joskus hitaudesta sakotetaan ja saa etsiä etsimäänsä kalliilla. Toisinaan on mysteeri miksi jotkin asiat menevät kaupaksi niin ripeästi, kun toisille menee vuosia samassa erässä. Mutta - Marja on toki jaksanut käydä eri maissa esittämässä musiikkiaan ja saanut hyvin alan lehdistöä ja muuta mediaa mukaan tähän touhuun. Kysyntää siis riittää, tällaisellekin pop-musiikista kaukana olevalle äänitaiteelle, ja se on toki positiivista.
Levy on jaettu kahdeksaan nimettyyn kappaleeseen, mutta toisistaan irrallisia nämä ei ole. Omiin korviini tässä on tarina, kuin runollinen elokuva, jossa siirrytään kohtauksista toisiin. Mitenkään lineaarinen tarina ei ole, vaan tässä kamera liikkuu unenomaisissa kuvissa, jossa ei varsinaisesti näy alkua tai loppua. Jokainen hetki voi olla alku tai loppu, tai olla olematta. Näitä asioita ei toki tarvitse kuullessa miettiä, mutta tässä hengessä nämä äänet kulkevat.
Levyä on huolella rakenneltu. Kenttä-äänityksiä ja elektronisia surinoita, ja yhteen liiteltynä. On usein vaikea sanoa onko kyseessä kumpaa, vai liekö kaiken aikaa molempia. Myös akustisia soitettuja ääniä saattaa olla seassa - mutta näitä ei ole kansiinkaan eritelty, eikä näistä ole haluttu mitään mainita. Eihän musiikinkuuntelun kuulu ollakaan arvuutteluleikkiä sillä, että mistä ääni on peräisin, ja että mitä vahvistinta ja mikseriä on milloin missäkin kohtaa käytetty. Joillekin se ehkä sitä on, toki, mutta kyllä tällä levyllä päähuomio kiinnittyy varmasti tuotannolliseen puoleen ja siitä eskaloituvaan visioon unimaailmassa (ja sitä kautta mielessä, tajunnassa ylipäätään).
Todella yksityiskohtaisia kohtauksia, käänneltynä ja väänneltynä tarpeeksi kauan jotta mikään ei olisi valmiiksi pureskellun kuulloista. Ryppyjä ja naarmuja on paikoin, mutta nekin on järjestelty siten, että niissä paistaa niiden kauneus. Tunnelmaltaan levy on maltillinen, mutta koko ajan on ilmassa myös tietynlaista odottavaa "uhkaa". Tämä lainausmerkeissä siksi, että kyse on pehmeästä virrasta mikä ei ole varsinaista pelkoa, vaan pikemminkin siitä johtuvaa, että kaiken aikaa on niin aistit auki ja varuillaan uusien yllättävien tapahtumien/äänien suhteen. Mitä sitten tapahtuu? Toisinaan kuuntelemme hiljaa, aivan hiljaa ja hetken päästä soi jo kellot kovaa. Ympäristökin muuttuu, ja kaikki tapahtuu nopeasti ja siihen on vain sulauduttava mukaan, oli se sitten pimeää tai vaaleaa, kylmää taikka lämmintä. Tätä kautta pääsee varmasti siis keskittyneeseen tilaan (jos tohtii siis kuunnella). Mitään suoranaista mantraa ei tarjota, mutta keho elää varmasti mukana tätä kuunnellessa.
Varsinaisesta musiikin soittamisesta ei tässä ole tässä kyse. Pikemminkin tämä on eri äänistä rakennettua kokonaisuutta (jos se ei jo tullut tuosta aiemmin ilmi). Vaikka maltillisesti edetään suuremmalla aallolla, niin jatkuvasti tässä kyllä jotain tapahtuu ja siirrytään tarkastamaan eri paikkoja samasta kohtauksesta, tai jostain siitä läheltä. Voi ollakin, että kaikki levyn tapahtumat ovatkin jossain verrattain pienessä tilassa, jota vain tarkastellaan mahdollisimman monesta eri kohtaa, ja erilaisten linssien läpi. Useamman kerran tulee mieleen, että tässä oleskellaan jossain luostarimiljöössä.
Tämä on samalla mielensä tai itsensä haastamista uudelle ja syventymistä elämän kuvien äärelle. Ne heijastuvat jokaisessa omanlaisinaan, kenties jopa pelottavina tai vaikeina asioina, mutta hyvin se pitää hereillä ja herättelee muuten nukkumassa olevia alueita. Uusi sivu alkaa usein jo ennenkuin edellinen on kerennyt edes päättyä.
kansitaide: Mikko Kuorinki