SURFACE OF THE EARTH - Interference

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Fusetron,  1997

●

Uuden-Seelannin legendaarista free improv dronea. Tosin en tiedä kuinka free improv ollut, ja kuinka paljon on edetty etukäteen suunnitelluilla ohjeistuksilla, mutta eipä sillä nyt käytännön kannalta ole tässä merkitystä, varsinkaan kuuntelussa. Muutenkin vähän ikävä, jos ajautuu miettimään kuuntelussa äänityksen teknisiä ja strategisia puolia... mutta eihän sitä voi aina välttääkään - ihmismieli kun helposti hieman ajelehtii pienelläkin aikavälillä. Eikä tässä tosiaan pitäisi ainakaan olla kyse mistään buddhalaisesta meditaatioseremoniasta - vaik toiminnee se tarvittaessa sellaisenakin.

Interference on bändin toinen pitkäsoitto, julkaistu ja äänitetty 1-2 vuotta ensimmäisen albumin jälkeen, vuosina 1995-1996. Samoilla linjoilla tässä mennään, ei ole mitään uutta varsinaisesti keksitty. Eka albumi on noussut klassikkoasemaan alan piireissä, ja kyllä tämä kakkonenkin kelpaa varmasti fanittavien hyllyyn tai vähintään korville. Eka tuli CD:nä aikoinaan myytyä (osana mittavaa "kaikki pois" kampanjaa), mutta tämä nyt tuli onneksi omistukseen parisen vuotta sitten vaihtokaupan myötä.

Uuttakin materiaalia bändiltä tulossa, muistaakseni Discreet Musicin toimesta (tai samojen tekijöiden muulta lafkalta), ellen sitten ihan väärin muista. Sinkusta tais olla kyse.

**

Tämä juttu julkaistu aiemmin Instagramissa, 24.7.2025

DORAMAAR - Terra Incognita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, Fusetron, 1996

● 

Uuden-Seelannin free noise musiikkia kahden pitkän biisin mittaisena. Kyseessä on trio, ja kaikki jäsenet naisia. Ehkä se pitää erikseen mainita, koska se on kuitenkin harvinaisempaa näillä markkinoilla, että näin on. Musiikillisesti ja taiteellisesti sillä ei tuskin mitään väliä ole, ellei sitten haluta alkaa nysväämään nysväyksen vuoksi (joillekin sekin on pakkomielle).

Albumin nimi tarkoittaa 'tuntematon maa' - ja kun tuota A puolen biisiä kuuntelee, niin sopii kyllä hyvin siihen fiilikseen minkä siitä eilen kuuntelulla sain. Ajattelin nimittäin, että on melko Tangerine Dreamin Alpha Centaurin mieleen tuovaa ääntelyä... mutta maanläheisempänä versiona. B puolen kappaleessa rönsyilevämpää free rock ääntelyä (ohessa näyte), mikä kallellaan jonnekin sinne The Dead C:n viitoittamalle alueelle, tosin sille puolen aluetta missä ei lauleskella ja yritetä seurata pop-kaavaa.

Todella hyvä levy se tämäkin. Bändiltä on julkaistu myös toinenkin albumi, vuotta tätä aiemmin, legendaarisella Corpus Hermeticum lafkallan (jota siis pyöritti Bruce Russell The Dead C:stä). Se on vielä hankkimatta, mutta tulee kyllä hankituksi jos vastaan kävelee sopivalla hintalapulla.

Doramaarin jäsenistä ehkä tunnetuin; Kim Pieters, on tuttu myös sellaisista bändeistä kuin Flies Inside The Sun, Sleep (NZ), Rain ja Dadamah. Eli melkoista menoa siinä kerrakseen!

**

Juttu julkaistu alunperin Instagramissa, 25.7.2025 

KERÄNEN, SLOGAN MOTTO, JUHO TOIVONEN - Glada Campare Tour `23

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasetti, Akti Records, 2023

●

Neljän keikan mittaista "Glada Campare" Ruotsinkiertuetta varten koottu kasetti, jossa kullakin esiintyjällä yksi esitys. Toisella puolen kasettia on sama hoito uusiksi, eli ei tarvitse kelailla (paitsi päässään). 

Slogan Motto on itselleni entuudestaan tuntematon. Discogsissakaan ei näy tämän julkaisun lisäksi muuta - mutta jostain ovat tämän kaverin keksineet ottaa mukaan. Ja mikäs siinä! Alussa hiljaista suhinaa ja surinaa, jossa kuuntelija joutuu ihmettelemään huolestuneesti dubbauslaatua, mutta juuri kun mieli alkaa tottumaan "vähemmän tuotettuun", ampaiseekin kappaleen toinen osio, tai itse varsinainen kappale esiin ja jo alkaa punaiset valotkin kasettinauhurissa vilkkumaan. Mutta suht rauhallista maalailevaa soundia tässä kappaleessa kuitenkin, eikä mitään jyystöä. Särähtäviä poksahduksia sentään lisukkeena.

Jyystömpää soundia esittää sitten Keränen, joka jo tuttu varmasti monelle joka on sattunut suomalaista kokeellista musiikkia ja melua vähääkään enemmän ihmettelemään. Nimi on varmaan tullut vastaan, tai olet olettavasti nähnyt jossain muussa kontekstissa? Ehkä ex-duunikaverillasi oli sama nimi, vai olitkohan koskaan edes duunissa? Saattaa olla opiskeluajoiltakin. Tiedäpä sitä, mutta tälläistäkin kysymys-ja ihmetystulvaa voi tulla esiin tätä kyseistä kappaletta kuunnellessa (jaa kelle?). "Den Rödä Öknen" on kappaleen nimi, josta sanakirja antaa suomennokseksi "Punainen autiomaa" (tai aavikko tai erämää). Eli ei siinä ihmettelyt ainakaan vähene. Samaan aikaan elektroninen abstrakti surina pyörii korvien välissä ja toki siellä korvassa itsessäänkin. Kappaleen myrskyisämpi surinavaihe lopulta päättyy ja tilalle saadaan minimalistisempaa dronea, jossa Eliane Radiguemaista mystistä vetovoimaa. Tummaa muttei pimeää, ehkä auringonlaskun aikaan ja sen jälkimaisemissa. 

Viimeisenä esityksenä kasetilla on Juho Toivosen "Solanas". Juho on viime vuosina ollut todella aktiivinen Suomen kokeellisen musiikin scenessä, ja soolomatskujensakin lisäksi näppinsä mukana erilaisissa touhuissa, joista erityismaininnan voisi saada tämänkin kasetin julkaissut lafkansa Akti Records. "Solanas" on enigmaattinen hitaasti etenevä esitys, mikä perustuu tummahkolle humisevalle alustalle ja sen päälle soiville kaikuisille perkussioille. Välillä suhistaan ja annetaan tuulenkin tulla mukaan. Musiikki kuullostaa siltä kuin se olisi tehty jossain maanalaisessa temppelissä tuhansia vuosia sitten, tai jos ei aivan niin, niin ainakin tekijän kanavoimana tuota samaista mystistä hengen energiaa "tuolta jostain". 

Kun ottaa huomioon, että kappaleen nimi viittaa Valerie Solanasiin (naiseen SCUM-manifestin takana), ei voida ehkä leijuskella pitkään visioissa maanalaisista temppeleistä - vaikka toki tarpeeksi vilkkaalla ja luovalla mielikuvituksella voimme toki yhdistää mitä vain (ja senhän me toki teemme). Ehkäpä Solanasin visiot eivät olleetkaan hänen visioitaan, vaan kaikuja kaukaisilta ajoilta, jotka ovat jääneet maanpäälle hengittelemään eri hahmojen kautta, osana suurempaa kokonaisuutta ja hallintaa. Tätä ajatellessa kappaleen uhkaava tummuus alkaa nousta ymmärrykseen. 

MOGAO - Tri​-​K​à​ya

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasetti, Satatuhatta, 2024

●

Kummallisesti alkaa kasetti, kun ääntä alkaa tulemaan ja sieltä erottaa buddhalaismunkkien lauleskelua ja samalla kuullostaa siltä kuin olisi pesässä viallinen nauha, eli ns. vouvausta. Mutta taustalla on muutakin ääntä mikä ei harjoita tuota samaa, eli ajatus päässä ikäänkuin rauhoittuu ja ajattelee tuon olevan juuri niin kuin on tarkoitettukin. Vouvaus on rytmitetty siten ettei se ole liian motorista, ja se ehkä auttaa pääsemään yli mahdollisesta painajais-ajatuksesta, jossa kasetin nauha solmiutuu nauhuriin ja tuhoaa koko toosan (ja jatko-osassa toosa saattaa vielä alkaa savuamaan ja käynnistämään palohälyttimet). Ehkä tässä munkkien mantrat tasottelee tilannetta myös, tai ehkä ei. Säröisempää rutinaakin saadaan mukaan soppaan, mutta se pysyy suht malitillisena ja ikäänkuin taustalla hieman kasvaen loppua kohti. 

Eli varsin erikoinen puolikas tämä, kun odotti harshia tykitystä... ja saikin sitten jotain vähän muuta. Toisella puolella sitten päästään ehkä sinne odotusten maille, eli alkaa jo kolisemaan romut ja säröt ja rutinat raskaammalla otteella. Ei mitään vauhkoamista kylläkään. Raskaus väistyy akustisemmaksi ja tietyllä tavalla iisimmäksi - eli ei ainakaan hyöki punaisena myrskymaisema, vaan ollaan ikäänkuin vanhan soutuveneen kyydissä auringonlaskun jälkilöylyissä. Etsiskellään ja ihmetellään, että täälläköhän se merirosvojen aarre mahtoi olla, vai liekö isoisän setä tehnyt sittenkin arviointivirheen karttaa raapustellessaan. Aarretta ei löydetä, mutta rannalle päästään ja alkaa olla jo pimeä. Paras mennä takaisin mökkiin ja laittaa ovet säppiin, on nääs erikoisia tuulia nyt puhaltamassa ja ovat jotkut puhuneet aaveistakin näillä main. 

Erikoisesti toteutettu albumi, mikä jättää varmasti tulkinnanvaraa. Tarinatkin saattavat muuttua kuuntelukertojen myötä, ja ehkä se aarrekin vielä löytyy... ellei se sitten jopa ole se mystinen aavemainen fiilis jonka kantaa mökkiinsä mukanaan. Mitä mökissä sitten tapahtuu on toinen asia. 

Albumin kantta kun katselee, niin siinä meille hymyilee lasinen buddhapatsas (tai pikemminkin sen pää. Eli tässäkö lopulta onkin avain aarteeseen? Mitä pyörii lasisen buddhapään sisällä ja sen takana? Mitä tarkoittaa Tri​-​K​à​ya?

100 kpl:n painos oli hetkessä myyty julkaisijalta, mutta kyllä tätä varmaan vielä jakelijoilta löytää myöhemminkin.

VCOBT & UND - Collaboration

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LP, They Broke My TV-Production / Blame the Victim, 2021

●

 

Melko vähälle huomiolle jäänyt julkaisu tämä, eikä ole itse julkaisijatkaan tästä pahemmin ääntä pidelleet, tai jos ovat, olen ollut muualla, mikä sekin hyvin todennäköistä. UND tai U.N.D tai Unseen Noise Death on nimenä ollut tuttu jo parinkymmenen vuoden takaa, mutten ole tainut siihen koskaan aiemmin tutustua, vaikka tekijänä onki Jonte Ekman, jonka kanssa joskus aikoinaan tuli oltua yhteydessä; ainakin YesMeansYes orkesteriin liittyen (levytilauksia, haastattelu taannoiseen zineeni yms). VCOBT on itselleni täysin entuudestaan tuntematon.

Musiikki tällä levyllä on pikemminkin äänitaidetta, tai melua kuin mitään yleisesti musiikiksi määriteltyä. Ei melodioita ja rytmejä - tai niinhän sitä voisi helposti sanoa. Myös näinkin abstraktiin äänimaisemaan ne on kätkettynä, eli jos todella haluaa niitä etsiä niin kyllä löytää, mutta ne näyttäytyy enemmänkin mikroskooppisena. Onko niiden löytämisestä sitten mitään iloa tai hyötyä, se on kunkin oma asian - eikä se oikeastaan tässä nyt liity tämän levyn arvioimiseen. Muutenkin nämä kirjoittelut lähtevät helposti lapasesta vähän minne sattuu, mutta suht asian vierellä kuitenkin pyritään jossain määrin pysymään.

Noise kategoriaan tämän siis helposti heittää, mutta mitään armotonta harsh vyörytystä tässä ei ole kuin korkeintaan elementteinä. Feedbackiä, särötettyä raapimista ja kolinaa, huminaa ja taajuuksien aaltoilua, surinaa - sitä kyllä riittää. Industriaalia äänimaisemaa, mutta ei kylmällä konemaisella tavalla, vaan ihan improvisoimalla soittaen. Ihmisen kosketus ja soittaminen kuuluu, ja mielestäni juuri tämä tekeekin tästä erinomaisen levyn. Soittotapa on hillittyä ja hidasta. Äänet tuntuvat hallituilta ja eikä missään vaiheessa lähdetä varsinaisesti revittelemään. Hitaus hidastaa myös kuulijan tajuntaa ja pistää syventymään arkitajunnan ulkopuolelle, ehkä vain mykistääkseen sen, mutta myös tarjoten uutta näkymää. Visuaalisesti voidaan ehkä pyöriä karuimmissa kuvissa, tai vähintään siellä missä ihmisiä ei ole - mutta ei tämä mitään apokalyptistä hulluutta tarjoa. Joissain määrin tulee soitannollisesti mieleen jopa A Handful of Dust, legendaarinen free improvisaatio ryhmä Uudesta-Seelannista, mikä ainakin omalla kohdallani on hieno saavutus. Ei siten, että tämä kuullostaisi juuri siltä, sillä on tässä aivan omaa lähestymistäkin. Abstraktia melua on maailmalla toki julkaistu valtavan paljon, mutta juuri tämäntyylisiä levyjä ei ole muuten tullut vastaan, tuo AHoD nyt ainoana mielessä (ja sekin enemmän rock). 

Kannet kertoo levyn olevan äänitetty livenä 2017-2021. Kenties sitä on miksattu jälkikäteen tai hieman editoitu, en tiedä, mutta lopputulos on kuitenkin siisti ja hienosti koottu. Kappaleita ei ole nimetty, vaan ovat vain simppelisti merkattu A ja B puoliksi. Ainoaksi viitteeksi johonkin teemaan jää epätarkka kansikuva valaistulla pimellä rakennuksen pihalla, jossa jalanjäljet lumessa, sekä takakannen kuva rappukäytävästä. En ole löytänyt näille ja musiikille omassa päässäni järjellistä tai edes järjetöntä yhteyttä, mutta siinä ne nyt ovat, dadaa tai ei.

Suosittelen tutustumaan. 100kpl:n painos.

MOGAO / MOOZZHEAD - Split

 

 

 

Kasetti, Narcolepsia, 2021

● 

Portugalilaisen noiseen erikoistuneen lafkan julkaisu, jolla kaksi suomalaista samoissa kansissa. Muuten en ole lafkan julkaisuihin juurikaan tutustunut, mutta vaikuttaisi siltä, että melkolailla harsh painotteista suurin osa kataloogista - eikä nämä kaksi härmäläistä tee siihen poikkeusta.

Mogao möyryttää mikrofonia ja mukana tietysti iso kasa säröä ja feedbackiä. Vaikea sanoa mitä siinä on oikeastaan tapahtunut tehdessä, mutta ehkeipä sillä niin merkitystä olekaan. Aimo annos elektroniikkasurinaa ja murinaa vielä lisänä. Yhdessä tanssahdellen, tai vähintään hyppien, seinästä seinään, lattiasta kattoon... sellaisella vauhdilla, että ei aina kerkeä huomaamaan koska sitä ollaan ilmassa, koska seinässä taikka jossain siltä väliltä. Analyysit heittää kuperkeikkaa (ja takaperin voltteja) ja melu tekee täten tehtäväänsä. Aivopoimujen syväpuhdistusta ja rassausta, myllytystä unohtamatta. Äänen liikkeet alkavat näkymään tarkemmin, kun arkitajunta sumenee. Hienoja sävyeroja ja kudoksia tulee esiin, mutta niidenkin voi vain antaa olla. Voimakas virta vie helposti makuuasentoon huilaamaan, transsiin tai sen tapaiseen, josta herättyään (puolen loputtua) on olo tyhjä, muttei kuollut.

Tämän päälle aloittaa Moozzhead. Enemmän poikkoulevaa ja elektronista ääntä - mutta yhä tässä suristaan kovalla paineella eteenpäin, eli mistään hidastelusta ei ole tässäkään kyse. Voisikin ehkä ihmetellä, että mihinkä tässä on niin kova kiire... ja vastaus voi hyvinkin olla, että kiire pois siitä arkisesta möllötyksestä jolla aivot täyttyy väkisinkin, ja jokaisella tietysti omalla tavallaan eri ainesosista rakentuneina. Makuulta voi hypähtää jo pois ja heiluttelmaan kehoaan hengen vallassa, ekstaattisessa hurmoksessa. Se tuntuu syvällä ytimessä, ja tai syvältä ytimestä tulevana kosmisena energiana. Avaruus ja keho ovat yhtä, musta aukko ja aurinko, tähdet ja supernovat - kaikki samassa sopassa ja joku (eli mielesi) sekoittaa tätä puisella kauhalla. Jotain siitä syntyy, koko ajan sen huomaa, että jokin siellä kasvaa ja kasvaa - mutta onko se hulluus? Ja jos on, kuinka hyvin sen hallitsee, vai tarvitseeko lisähappea? Ei auta kuin kokeilla itse ja katsella kuinka käy. Jos ei tunnu missään, niin on parempi hypätä kovempaan kamaan (Irwiniin?) tai miettiä, että kuuntelisiko ehkä uudestaan toisenlaisena ajankohtana. Kappale on nimeltään "Constellation Of Noise Symptom" - jonka huomaan vasta myöhemmin, ja hyvinhän se tuohon sopii. Kakkosbiisi "Whirlwind Pendulum" toimii enemmän painepesurina. Siivotaan niitä edellisen kokkailun jälkiä, mutta mitään lauluja ei siinä kyllä vihellellä samalla. Pitkään menee ja tuudittaa taas kuulijaa makuuasentoon. Mielessä voi käydä kysymyksiä... mitäs tämä nyt sitten on, miksi minä tunnen näin kun nyt tunnen ja mitä tämän jälkeen? Uutta nauhaako pesään vaiko nyt vain fiilistellen näissä vesissä, vai ottaisiko sitä vaikka jotain vitamiinia.

Kokonaisuudessaan oikein hyvä kasetti, tosin lyhempänäkin olisi ainakin itselleni toiminut. Noisea kuunnellessa ja siitä kirjoittaessa voi varmaan herkästi alkaa aina kuvailemaan juttuja samalla tavalla julkaisusta toiseen. Toki näissä kaikissa on eroja, huomaa jo näistä kahdesta puolesta - mutta kuinka pitkälle päästään arvioita kirjoitellessa ilman toistoa. Sen aika näyttäköön... ja turha kai sitä muutenkaan murehtia; ensimmäinen meluarvio vasta nyt tässä käsillä.