VCOBT & UND - Collaboration

LP, They Broke My TV-Production / Blame the Victim, 2021

●

 

Melko vähälle huomiolle jäänyt julkaisu tämä, eikä ole itse julkaisijatkaan tästä pahemmin ääntä pidelleet, tai jos ovat, olen ollut muualla, mikä sekin hyvin todennäköistä. UND tai U.N.D tai Unseen Noise Death on nimenä ollut tuttu jo parinkymmenen vuoden takaa, mutten ole tainut siihen koskaan aiemmin tutustua, vaikka tekijänä onki Jonte Ekman, jonka kanssa joskus aikoinaan tuli oltua yhteydessä; ainakin YesMeansYes orkesteriin liittyen (levytilauksia, haastattelu taannoiseen zineeni yms). VCOBT on itselleni täysin entuudestaan tuntematon.

Musiikki tällä levyllä on pikemminkin äänitaidetta, tai melua kuin mitään yleisesti musiikiksi määriteltyä. Ei melodioita ja rytmejä - tai niinhän sitä voisi helposti sanoa. Myös näinkin abstraktiin äänimaisemaan ne on kätkettynä, eli jos todella haluaa niitä etsiä niin kyllä löytää, mutta ne näyttäytyy enemmänkin mikroskooppisena. Onko niiden löytämisestä sitten mitään iloa tai hyötyä, se on kunkin oma asian - eikä se oikeastaan tässä nyt liity tämän levyn arvioimiseen. Muutenkin nämä kirjoittelut lähtevät helposti lapasesta vähän minne sattuu, mutta suht asian vierellä kuitenkin pyritään jossain määrin pysymään.

Noise kategoriaan tämän siis helposti heittää, mutta mitään armotonta harsh vyörytystä tässä ei ole kuin korkeintaan elementteinä. Feedbackiä, särötettyä raapimista ja kolinaa, huminaa ja taajuuksien aaltoilua, surinaa - sitä kyllä riittää. Industriaalia äänimaisemaa, mutta ei kylmällä konemaisella tavalla, vaan ihan improvisoimalla soittaen. Ihmisen kosketus ja soittaminen kuuluu, ja mielestäni juuri tämä tekeekin tästä erinomaisen levyn. Soittotapa on hillittyä ja hidasta. Äänet tuntuvat hallituilta ja eikä missään vaiheessa lähdetä varsinaisesti revittelemään. Hitaus hidastaa myös kuulijan tajuntaa ja pistää syventymään arkitajunnan ulkopuolelle, ehkä vain mykistääkseen sen, mutta myös tarjoten uutta näkymää. Visuaalisesti voidaan ehkä pyöriä karuimmissa kuvissa, tai vähintään siellä missä ihmisiä ei ole - mutta ei tämä mitään apokalyptistä hulluutta tarjoa. Joissain määrin tulee soitannollisesti mieleen jopa A Handful of Dust, legendaarinen free improvisaatio ryhmä Uudesta-Seelannista, mikä ainakin omalla kohdallani on hieno saavutus. Ei siten, että tämä kuullostaisi juuri siltä, sillä on tässä aivan omaa lähestymistäkin. Abstraktia melua on maailmalla toki julkaistu valtavan paljon, mutta juuri tämäntyylisiä levyjä ei ole muuten tullut vastaan, tuo AHoD nyt ainoana mielessä (ja sekin enemmän rock). 

Kannet kertoo levyn olevan äänitetty livenä 2017-2021. Kenties sitä on miksattu jälkikäteen tai hieman editoitu, en tiedä, mutta lopputulos on kuitenkin siisti ja hienosti koottu. Kappaleita ei ole nimetty, vaan ovat vain simppelisti merkattu A ja B puoliksi. Ainoaksi viitteeksi johonkin teemaan jää epätarkka kansikuva valaistulla pimellä rakennuksen pihalla, jossa jalanjäljet lumessa, sekä takakannen kuva rappukäytävästä. En ole löytänyt näille ja musiikille omassa päässäni järjellistä tai edes järjetöntä yhteyttä, mutta siinä ne nyt ovat, dadaa tai ei.

Suosittelen tutustumaan. 100kpl:n painos.