SIIHHI - Totallo

Kasetti, Cudhigi Records, 2020


Samuli Tannerin soolotuotantoa tässä. Julkaistu alunperin diginä vuonna 2017 - mutta onneksi saanut myös kasettiversion rinnalleen. Tekijä on varmasti käynyt läpi useita vaiheita elektronisen ja muunkin musan saralla - ja sen huomaa kuunnellessa. Soundeja on pyöritelty ja väännelty efekteillä ja muilla poppakonsteilla sen verran, ettei mikään tavalliseen viittaava ole malttanut kelvata. Toki tässä on tunnistettavia rytmejä ja melodioita, mutta se miten nämä kaikki on sommiteltu keskenään läpi albumin on vähintäänkin ihmeellistä - siis siten, että tälle maailmalle altistumaton joutuu väkisinkin jonkinlaiseen WTF-tilaan. Toki sitä on tullut itsekin kuunneltua jos jonkinlaista kokeellista musiikkia, mutta yhä vain tämä Siihhin rakennelma jaksaa raavituttaa päätä (tai kainaloita?). 

Surrealistinen meininki ja aikamoista trippailua kaikenkaikkiaan, eikä dadaakaan olla unohdettu (tarkoituksellako?). Vaporwave aaveet heiluvat ja heiluttavat venettä, ja lapsetkin tuntuvat olevan jotenkin kummallisia - ja voi toki olla aiheellista kysyä, että mitkä lapset ja missä!? Tanssivatko he pään sisällä, siellä missä unet asuvat? Onko se pään sisällä vai minkään sisällä, sitäkin voi miettiä - ja tämä musiikki varmasti auttaa sen kanssa painimisessa. Välillä voi laittaa omaa kehoaan likoon myös ja steppailla pyörän maton päällä kuvitteellisen discovalon välkkyessä valkoisiin seiniin. Suljetaan hetkeksi silmät ja ollaan jo yökerhossa. On todella myöhä, ihmiset ovat jo eläimiä, ja eläimet viidakossa. 

Totallo on siististi ja hyvin tuotettua modernia värikästä äänimaailmaa. Jotain suttuisampaakin juttua tänne olisi varmasti voinut sekaan laitella, uskon että toimisi hyvin - mutta kyllä tämä tosiaa kelpaa näinkin. Tannerin juttuihin kannattaa tutustua, siellä on paljon monenlaista ihmeteltävää. Voi aloitella vaikka lafkansa Guggenhavn Archiven julkaisuista, jossa muuten levyjen digiversioita saa itse nimeämällään hinnalla.

 


Kansitaide: Samuli Tanner