KEMIALLISET YSTÄVÄT - Siipi Empii
LP, Ikuisuus, 2018 / CS, Leaving Records
●
Tämän ilmestymisestä on jo nyt jokunen vuosi, mutta on yhä se tuorein Kemiallisten Ystävien kokopitkä, ja vaikka tämän levyn hyvyyden jo totesen ilmestymisvaiheessa, on se siitä huolimatta jäänyt liian vähälle kuuntelulle. Sama kohtalo on kylläkin suurimmalla osalla kaikista levyhyllyyn saapuneista levyistä. Levyjä vaan saattaa olla liikaa, uutta tulee koko ajan, jos ei ilmesty niin sitten sitä vaan löytää itse jotain vanhempia helmiä.
KY jatkaa siinä missä sitä on totuttu kuulemaan edelliset kymmenisen vuotta. Kotistudiossa ollaan väännelty nuppeja suurennuslasin kanssa, kasattu kerroksia kerroksien päälle ja luotu moneen suuntaan samanaikaisesti hyppivää (tai leijuvaa, poikkoilevaa, surisevaa, yms.) rytmistä ja melodista rakennetta, johon mahtuu mukaan myös sekavampia abstrakteja osia, sekä valtava määrä kaikenlaisia elektronisia ääniä. Mukana saattaa olla myös akustisempia ääniä, mutta varmaksi ei voi sanoa... tai sitten niitä on ainakin sämplätty. Sämpleri tässä muutenkin pyörii ahkerasti läpi levyn - ja siihenhän sitä voikin latailla vaikka mitä. En tiedä onko sinne päästetty jopa animaatiohahmo Pingu vaiko ei, mutta siltä se ainakin kuullosti. Saattoi olla jokin muukin pingviini. Yksi kappale alkaa samalla äänellä kuin Keuhkojen "Ensimmäiset Vapaat Vaalit", ja sama ääni soi muiden mukana vielä siitä eteenpäinkin. Muistuttaako se vain sitä, vai onko se todella se - ja jos on, onko siinä jokin viesti tai merkitys, viittaus eteenpäin? Kaikkihan on mahdollista, varsinkin jos antaa itselleen luvan - aasin (-ja pingviinin) siltoja pitkin pääsee kauaksi jonnekin. Mitä tekijä itse on sitten halunnut sanoa onkin varmasti eri, luultavimmin vailla piilomerkitystä (ellei sitten alitajuisesti, ja siihenhän se toki sopisi...) ja annettu mennä lähinnä fiiliksellä ja toimivaan soundiin perustuen.
Pitkän aikaa kun on ollut tälläistä materiaalia kuulematta, voi se alkuun hieman säikäyttää kaikella sillä nopeatempoisella ja värikkäällä äänimaailmalla - siksi vain koska siihen ei ole tottunut. Sen vuoksi soittelinkin tämän nyt kolme kertaa putkeen, jotta pääsisin paremmin sisälle, ja jossain määrin siinä onnistuinkin - paitsi että lopultakaan en voi sanoa pahemmin ymmärtäväni mitä tässä oikein tapahtuu. Sen verran kyllä tajuaa, että tässä ei ihan seikkailla enää metsissä taikka edes kaupungin kaduilla - tai jos liikutaan, niin liikutaan molemmissa samanaikaisesti ja vähintäänkin kryptiset eläinpuvut päällä, jotka välkkyvät ja jakavat välkkeellään morse-viestejä venuslaisille astronauteille ja muille vastaaville, joiden nimiä ei voi lausua, koska ihmisyytemme ei vain kestä sellaisen ulostuloa, ainakaan tässä ajassamme jossa tämä levy pyörii lautasella. Toisaalta voi hyvinkin olla, että planeettamme on tässä jätetty jo taakse, tai ainakin sellaisena kuin sen tässä kolmiulotteisessa tajunnassamme sen käsitämme, ja on annettu valtaa rinnakkaistodellisuuksien monimuotoiselle kasvillisuudelle ja pienelijöille.
Levy kestää varmastikin aikaa, jo senkin vuoksi, että siihen on kasattu niin paljon kaikenlaista ääntä ja ujellusta joita ihmettellä vuosi tolkulla viikosta toiseen. Kappaleiden nimet voivat ehkä auttaa visiointia, mutta toisaalta voivat myös hämmennyttää entisestään (itse kuulun näihin jälkimmäisiin). Kuinka vain, mutta oikein hyvä ja kiinnostava tapaus tämäkin KY-sinfonia. Aiempi albumi "Alas Rattoisaa Virtaa" jäi itselleni etäiseksi, ja se jäi jopa hankkimatta, (eikä helppoja olleet sitä edeltävät "Ullakkopalo" ja "Kemialliset Ystävät" (aka."himmelikansi") - eli niihin nähden on tämä "Siipi Empii" helpommin lähestyttävää , eikä silti häviä värikkyydessään. Tapa vain esittää sitä värin ja kuvioiden liikettä on erilainen, kenties jopa vähemmän holtiton.
Kemiallisten Ystävien hitaampaa julkaisutahtia pehmittää onneksemme tekijän sooloprojekti Tomutonttu, joka julkaisee levyjä hieman useammin, ja on tarpeeksi lähellä soundimaailmallisesti. Samojen laitteiden äärellä ollaan, enemmän tai vähemmän. Se mikä sitten erottaa nämä kaksi toisistaan rakenteellisesti ja muutenkin voisi olla hyvä kysyä itse tekijältä, sillä tämä arvio loppuu nyt tähän.
kansitaide: Jan Anderzén